Guardia Nueva joulutunnelmaa Kokkolassa ja Perhossa

27.11.2016

Tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan joulukirkkokonserttien perinne jatkuu. Joka joulu Guardia Nueva konsertoi kotikirkossaan Kokkolassa, muut konserttikirkot ovat vaihdelleet vuodesta toiseen. Vuosien saatossa orkesteri on joulun alla ilahduttanut kuulijoita muun muassa Kalajoella, Mustasaaressa, Haapajärvellä, Laihialla ja Seinäjoella. Tänä vuonna on Perhon vuoro. Kuudentoista muusikon säkenöivää joukkoa johtaa kapellimestari Raimo Vertainen. Konsertit soivat juuri itsenäisyyspäivän kynnyksellä: Kokkolassa lauantaina 3. päivä ja Perhossa sunnuntaina 4. joulukuuta.

– Ohjelmistomme on jälleen hyvin monipuolinen. On kaikille tuttuja, perinteisiä joululauluja ja lisäksi muun muassa Piazzollan Primavera Portena sekä Koraali ja Sibeliuksen Valse Triste. Yhteislaulujen kuuluu kirkossa tietysti aina asiaan, nyt niitä on peräti kolme. Yleisö pääsee laulamaan Guardian sävelten tahtiin, kertoo kapellimestari.

Solistina tenori Jouni Nikula


Guardia Nuevan solistina laulaa kälviäläistenori Jouni Nikula, joka esiintyi orkesterin kanssa ensimmäisen kerran viime kesän Puistokonsertissa Kokkolassa.

– Mukava olla jälleen Guardia Nuevan solistina. Onhan se nyt erilaista, kun on jo nähnyt orkesterin solistin näkökulmasta. Biisit ovat toki nyt aivan erilaisia. Kesällä oli tulisia ja tunteellisia tangoja, nyt sävy on erilainen, seesteisiä joululauluja. Toki Guardia Nuevan sovitukset tuovat tuttuihin lauluihin uutta luonnetta. Musiikillisesti sovitukset ovat todella hienoja, tunteikkaita ja luonteikkaita. Niissä on monenlaisia kulmia. Guardia Nuevan sovitukset nostavat tutut laulut tuoreelle tasolle.

– Adolphe Adamin Oi jouluyö on minulle tenorina aivan yks-yhteen. Se on myös hieman dramaattisempi. Konsertissa on myös minulle uusia lauluja, joita en ole aiemmin esittänyt. Voisi sanoa, että laulan viisi hempeämpää ja Oi jouluyön, Nikula summaa.

Guardia Nuevan joulukonsertit
Kokkolan kirkossa 3.12.2016 klo 19.00
Perhon kirkossa 4.12.2016 klo 19.00
Solisti: tenori Jouni Nikula
Kapellimestari: Raimo Vertainen

Konserttiliput: Ennakkoon Lipputoimistosta sekä Kokkolassa Prismasta ja Perhossa S-Marketista sekä LC Perholta

Jaa tai tykkää

facebooktwitterlinkedinwhatsapp

edellinen



Guardia Nueva soi AlfaTV:llä ja Valituissa Paloissa

31.08.2016

Viihde- ja tango-orkesteri Guardia Nuevan ystäville tarjoutuu jälleen uusia tilaisuuksia nauttia upean orkesterin musiikista.

Lue lisää

seuraava


Guardia Nueva Ylivieskassa

12.03.2018

Ylivieskan Akustiikassa on meneillään Kulttuurihelmet 2018 -konserttisarja.

Lue lisää

Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com

Täytä lomake

Nimi*

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Viesti*


Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com