Guardia Nuevan intohimojen illat Lahteen, Turkuun ja Tampereelle

12.04.2012

Loistavan vastaanoton loppuunmyydyssä Musiikkitalossa saanut tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan "Intohimojen ilta" -konsertti saa toivottua jatkoa ensi syksynä, kun ryhmä suuntaa Raimo Vertaisen johdolla Lahden Sibeliustaloon, Turun Logomoon sekä Tampere-taloon. Tähtisolisteina lokakuun konserteissa laulavat vahvaääninen sopraano Mari Palo, Suomen eturivin tenoreihin lukeutuva Jyrki Anttila, tulkitsijana omaa luokkaansa oleva Angelika Klas sekä laulajatar Jonna Pirttijoki, joka esiintyy myös muusikkona Guardia Nuevan riveissä.

"Intohimojen ilta" -syyskonserttien lipunmyynti käynnistyy ensi viikon tiistaina 17. huhtikuuta. Suomen parhaaksi tango-orkesteriksi Helsingin Sanomien konserttiarviossa tituleerattu, Kokkolasta kotoisin oleva Guardia Nueva on perustettu vuonna 2001 ja siinä soittaa 16 nuorta ja taitavaa ammattilaista. Ennakkoluulottomalla otteella musiikkia tulkitsevan orkesterin harmonikat, bandoneonit, jousisoittimet ja rytmiryhmä ovat soineet kapellimestari Raimo Vertaisen johdolla ympäri Suomea ja ulkomaita, aina Argentiinaamyöten. "Intohimojen illassa" tarjotaan kansainvälisiä tunnelmia ja suomalaisia iskelmiä, viihdettä, tangoa, elektrotangoa ja ikivihreitä uusina ja tuoreina sovituksina, joista on tullut Guardia Nuevan tavaramerkki. Orkesterin 11 naissoittajaa pitkissä iltapuvuissaan ja salskeat miehet tummissa puvuissaan tekevät konsertista nautittavan paitsi korvalle, myös silmälle. "Loistavat, rytmisesti ja soinnillisesti kekseliäät sovitukset toivat tangon taikaan konsertoivaa raikkautta, mikä virkisti myös vanhan ajan tangokaipuun ja suomalaisen tunteellisuuden ilmettä." – Helsingin Sanomat / Hannu-Ilari Lampila 2.4.2012

KONSERTIT: GUARDIA NUEVA joht. Raimo Vertainen – Intohimojen ilta
La 6.10.2012 klo 19 Lahti, Sibeliustalo
Su 7.10.2012 klo 18 Turku, Logomo
Ma 8.10.2012 klo 19 Tampere, Tampere-talo

LIPUT: 59 / 49 euroa + mahd. toimituskulut
Myyntiin ti 17.4.2012 klo 9 Lahden osalta Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netissä www.lippupalvelu.fi ja Turun ja Tampereen osalta Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,97 e/min) + pvm) ja netissä www.lippu.fi

LISÄTIEDOT: Live Nation Finland
– promoottori: Johan Hollstén
– tiedotus: Maritta Kettunen, puh. 09 856 73 453,maritta.kettunen(at)livenation.fi

Jaa tai tykkää

facebooktwitterlinkedinwhatsapp

edellinen



Joulukonserttikiertue ohi, GN Radio Classic- kanavalla

22.12.2011

Guardia Nuevan joulukonserttikiertue oli suuri menestys.

Lue lisää

seuraava


Kauhajoki 29.4.2012

29.04.2012

Tango- ja Viihdeorkesteri GUARDIA NUEVA saapuu konsertoimaan Kauhajoen Kriuhnaasuun su 29.4.2012 klo 14.00 koulukeskuksen liikuntahallissa.

Lue lisää

Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com

Täytä lomake

Nimi*

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Viesti*


Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com