GN 2 – Konserttilahja erityisryhmille

18.10.2021

Tämä konsertti on lahja kotikaupunkimme erityisryhmille. Pitkän koronaeristyksen jälkeen halusimme tarjota mahdollisuuden päästä kunnon konserttiin. Solisteinamme laulavat kokkolalaiset Maria Autio ja Jiri Tammilehto, kapellimestari Raimo Vertainen kertoo.

Validia-talon yksikönpäällikkö Mervi Kauppinen kertoo, että erityisryhmille annettu konserttilahja tavoittaa jokaisen meidän avuntarvitsijamme, sillä musiikilla tuodaan iloa ja elämys ihan jokaiselle meidän asukkaallemme toimintakyvystä riippumatta. Tarkoitan tällä sitä, että usein juhlatilaisuuksiin kuuluvat ruoka ja muut herkut, eivätkä kaikki voi niistä aina terveydellisistä syistä nauttia, mutta musiikista voimme kaikki nauttia yhdenvertaisesti. Validiassa musiikki kuuluu meidän jokaiseen juhlaan sekä arkeen. Tämä on meille elämys! Olemme keskustelleet konsertista ja meistä on hienoa pukeutua ja lähteä talon ulkopuolelle hienoon tapahtumaan. Sekään ei haittaa, että päivällinenkin vähän siirtyy, Mervi Kauppinen naurahtaa.

Guardia Nueva teki kovasti töitä tavoittaakseen mahdollisimman kattavasti kaikki kokkolalaiset erityisryhmät. Yhteyttä on otettu mm. kaikkiin palvelutaloihin, moniin yhdistyksiin, järjestöihin, kaupungin vammais-, seniori- ja mielenterveyspalveluihin sanan levittämiseksi. Ei ole olemassa yhtä tahoa, jonka kautta tavoittaisimme kaikki, mutta parhaamme olemme tehneet ja kaikkia kanavia käyttäneet, assistentti Jaana Kåla toteaa.

Totta kai korona-ajan eristys on ollut raskasta meille kaikille, ja kulttuurialaa se on rokottanut kovaa. Erityisryhmiin kuuluvat ihmiset ovat omassa elämässään sellaisessa tilanteessa, että monet heistä ovat eläneet puolitoista vuotta todella eristettyä ja yksinäistäkin elämää. Uskomme musiikin ja elävän konsertin terapeuttiseen voimaan ja toivomme, että tämä konsertti on virkistävä askel korona-ajasta kohti uutta normaalia. Tämä tekee hyvää meille kaikille, kapellimestari Vertainen toteaa.


Jaa tai tykkää

facebooktwitterlinkedinwhatsapp

edellinen



Taipuisa timantti - GUARDIA NUEVA 20 vuotta

08.09.2021

Guardia Nueva täyttää 20- vuotta. Juhlavuottaan orkesteri viettää valmistamalla viisi erilaista konserttikokonaisuutta, jotka ilmentävät orkesterin moniulotteisuutta. Guardia Nueva on ajassa kiinni ja luo jotain uutta - Guardiamaista.

Lue lisää

seuraava


Guardia Nuevan 20-vuotisjuhlakonsertti jäähallissa siirtyy toukokuulle. Jo ostetut liput käyvät konsertteihin sellaisenaan.

24.01.2022

Vallitsevan koronatilanteen myötä Guardia Nuevan 20-vuotisjuhlakonsertti siirtyy järjestettäväksi 21.toukokuuta.

Lue lisää

Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com

Täytä lomake

Nimi*

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Viesti*


Haluatko
orkesterin
esiintymään?

Täytä ja lähetä oheinen lomake,
soita tai lähetä sähköpostia.
puh: 050 511 8387
raimo.vertainen(at)gmail.com